LUOTETTAVA ARKKITEHTITOIMISTO PORISSA

Ota yhteyttä ja kysy lisää
arkkitehtitoimisto Pori

Arkkitehtitoimisto Martin Wolff tarjoaa arkkitehti- ja rakennussuunnittelun palveluita Porissa. Olen työskennellyt itsenäisenä arkkitehtisuunnittelijana vuodesta 1992 lähtien. Tuona aikana olen suunnitellut yli tuhat erikokoista rakennushanketta ympäri Suomea ja myös muualle Eurooppaan. Osaamisalueeni on hyvin laaja, ja tähänastiset työprojektini ovat ulottuneet uudis- ja laajennusrakentamisesta muutos- ja korjausrakentamiseen. Hallitsen myös rakennussuunnittelun käänteet sisustus-, kaava-, maankäyttö- ja tuotesuunnittelua myöten.

Onnistuneen rakennushankkeen kaava

Yhteistyö erikoissuunnittelijoiden kanssa on yksi onnistuneen hankkeen avaintekijöistä. Jokaisessa työssä on omat haasteensa, jotka on ratkaistava. Onnistumisen kannalta on oleellista, että tilaaja ja arkkitehti ovat yhtä mieltä hankeen tavoitteista. Aikataulu on äärimmäisen tärkeä, koska se vaikuttaa kaikkiin hankkeeseen osallistuviin tahoihin. 


Kaikilla hankkeilla on menneisyytensä eli historiansa, josta on hyvä ammentaa tulevaisuuden rakentamista varten. Työtapoihini kuuluvat useat käynnit työmaalla, sillä käynnit ovat tehokkaampia kuin sähköpostit. Paikallistuntemuksestani on paikallisesti rakentaessa selvää hyötyä. Tarvittaessa erillisen projektin työryhmää voidaan laajentaa.

Tutustu referensseihini

Ota yhteyttä ja kysy lisää

*Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota

sähköpostitse
tekstiviestitse